Kuolemankielissä

Vähän kuolemasta. Uusi rakkaus? Toivottavasti ei.
Suomi. Surullisten laulujen maa? Masennuksen kehto?

Miksi ihmisiä ympärillä kuolee? Omin käsin tai ei.
 
Itselläni ei ole ollut niiden kanssa mitään tekemistä. Ei,
vaikka olen itseäni joistain tapauksista suotta syyttänyt.
Ihan luonnollisista kuolemista. On traumaattista menettää
itselle tärkeitä ihmisiä. Menee oma elämä pilalle pitkäksi
aikaa, jos syyllistyy. Vie kauan toipua, jos ei saa apua.

Enää en syyllisty. Ellen päätä tehdä murhaa? 
Ei ole ollut ajatuksissa eikä tarkoituksissa. 

Mikä on sen tarkoitus, että on kuoleman kanssa
tekemisissä lapsesta asti? Ei mikään. Osa elämää. 

Pelkäsin ennen kuolemaa melkein hysteerisesti kuten
rakkauttakin, kunnes kerran halusin kuolla enkä
kuollut ja päätin, etten enää halua. En vielä.

Eletään, perkele! Kova pää. Pehmeä sydän?
 
Kuolema on paitsi surun aihe, kun/jos menettää
läheisiä, myös se, joka aikanaan pelastaa. Siihen
asti potkin vastaan. Mustaa mustemmalla huumorilla? 
Liika hyminä, hysterisointi ja terapiapuhe nyppii?
Vaikka teen sitä itse. Ehkä juuri siksi?
 
Ahdistavaa olisi yhteiskunta, jossa vain tietty
tapa ilmaista hyväksytään. Trump on virkistävä 
poikkeus, ei pelkkä uhka? Katsokaa naiset, 
tuollaisillakin taidoilla ja olemuksella pärjää? 
Ei tod-el-la-kaan ole pakko olla täydellinen? 

Ujo ja erakko voi olla hyvä johtaja. Samoin uhoaja. 

Ei voi miellyttää kaikkia. Vain tehdä tavallaan. 
Se pitäisi pystyä hyväksymään? Mitä suurempi osa 
porukkaa alkaa tuntea olevansa väärä, kyvytön tai
umpikujassa, sitä huonommalta näyttää. Kaikille?

Kukaan ei voi joka hetki hyvin tai ole täydellinen.

Hysteria ei ole hyvästä, ei väärinkäytösten 
hyväksyminenkään. Pelkkä tykkäys ei anna kykyä 
hoitaa poliittisia asioita. Silti kansa valitsee, 
mitä tykkää? On siellä asiantuntijat neuvonantajina. 
Mikä sitten on oikein? Ei mikään. Mikä milloinkin. 

Ei eletä Shangri-La:ssa, vaan Edenistä itään?  

Kuten usein, se mikä herätti kirjoitushalun 
vei aivan muuhun. Kuolema on ahdistava aihe. 
Pelottava. Suututtava. Surullinen. En osaa 
suhtautua yhtään kypsemmin kuin rakkauteenkaan? 

Voi kyllästyä itkemään. Ei itke edes ilosta?

Jos ei pidä uskonnosta, kannattaa usko napata
jostain? Edes rakkauteen? Hyvyyteen? Elämään? 
Toivo tekee hyvää. Johonkin on hyvä uskoa. 

Kaikilla on joskus paha olla. Useimmilla. 

Liian pitkälle ei kannata olon antaa päästä. 
Jos ei vielä ole hakenut apua, suosittelen. 
Turha jatkuvasti kärsiä, vaikka hetkellisesti
tulisi sellaisia tunteita. Tietoisuus auttaa. 

Kylläpäs rakkaus on ollut masentavaa, 
kun kuolema on lähes virkistävä ajatus?

Hypoteettisessa ja käsitteellisessä mielessä.

Elämä on. Harmaata. Lempiväri? Paitsi naamassa.

Hakuammua tai itseäni en ole kuoppaamassa, 
tällaista tänään huonon fiiliksen siivittämänä.
Hakuammu on tässä melkein parasta? Tämä ei ole. 

Tärkeää tämäkin? Joku tarve tätäkin tehdä?

Ei ole helppoa menettää. Se voi nostaa vihaa.
Se voi olla terve reaktio. Pääsee lopulta irti?
Kuoleman yhteydessä viha on joskus todella vaikea
sallia itselleen. Meni pari-kolmekymmentä vuotta?

Enää en pelkää, mutten aio sännätä kuolemaan, 
enkä rakkauteen? Ei ole tarvetta? Rakkaudessa 
olen suorastaan uinut viime vuodet ja kuolemaa 
ei vielä kaivata. Ikävistä hetkistä huolimatta.

So far so good. Tälläkin hetkellä.

hakuammu 2017


Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Ylös ↑

%d bloggers like this: