Korvaamaton lapsuus

Lapsuus on elämän merkittävintä aikaa.

Jokainen lapsi tarvitsee hieman erilaista kohtelua. 

Joku tarvitsee enemmän turvaa, joku tiukempaa kuria, 
joku kannustusta, joku ehkä enemmän toimintaa, yksi
rauhallisuutta. Jos yritetään ahtaa lasta muottiin, 
alistaa, koska itse on tullut alistetuksi tai jättää 
kasvattamatta, koska ei usko kasvatukseen ja rajoihin, 
joku lapsista kärsii aina. Eniten muottiin asettamisesta
kärsivät herkät. Hermosto ei pakolla muutu toisenlaiseksi, 
ei myöskään tempperamentti. Hermosto oppii reaktiotapoja.

Monella lapsena väärin kohdelluilla päihteet ja huumeet
tulevat mukaan kuvioihin ja sen vuoksi tarvitaan yhä
enemmän terapiaa, lääkkeitä, hoitoa, poliiseja, sairaaloita,
tuki-asuntoja, turvallisuustekijöitä, tukia ja rahoja. Jos
vaivaa käytetään siihen, että tietoisuus lisääntyy ja kohtelu
varsinkin elämän alkuvaihessa on mahdollisimman sopiva, on
elämä helpompi kestää ja traumat hoitaa, ei tule niin paljoa
lisäongelmia sosiaalisten ongelmien ja päihteiden muodossa.

Ei ole kyse vain rahasta, vaan asenteista ja osaamisesta.

Vanhemmat ja hoitohenkilökunta, joka ei osaa kohdella
erilaisia erilailla on taidotonta ja voi aiheuttaa 
enemmän ongelmia kuin parantaa? Väite, että jos on 
oikeasti sairas on sama, miten kohdellaan, kunhan 
saa hoitoa ei auta niitä, jotka kuolevat tai kärsivät
tai vaivat pitkittyvät, koska eivät uskalla hoitoon,
kun kohdellaan huonosti, eivät saa asiallista 
kivunlievitystä, tukea, alkoholisoituvat ja 
syrjäyvät, tulevat työkyvyttömiksi, kroonistuvat.

Tuovat isoja kustannuksia ja verot nousevat? Kenen syy?

Hyviä käytänteitä ei opi oppimaan, jos ei osaa
lukea? Siis hyödyntää lukemaansa? Ei ole perustaitoja?
Joku oppii lukemalla, joku tekemällä tai kuulemalla.

Mallioppiminen on usein se paras tapa opettaa.

Osalla ei ole perustaitoja, koska vanhemmat ovat olleet
aina töissä tai baarissa tai harrastuksissa tai muuten
vain olettavat, ettei lapselle tarvitse mitään opettaa.

Miten lapsi oppisi elämää, jos ei kukaan opeta.
Tietokone ei hoivaa, tietokone ei laita rajoja,
tietokone ei rohkaise, ei osaa lukea millainen
lapsi on ja mitä tarvitsee. Vielä?

Ehkä myös vanhemmuudesta osan voi siirtää tietokoneille
samoin kuin hoitotyöstä. Ei tule arvomaailmat ja 
asenteet sotkemaan kohtelua ja hoitoa ja opettamista.

En puhu vain ideologioista.

Ne, jotka ovat saaneet hyvän kasvualustan pärjäävät 
ja osaavat käyttää mahdollisuudet ja ne, jotka eivät,
eristäytyvät yhä enemmän omaksi saarekkeekseen ja
ehkä radikalisoituvat. Myös hyvien perheiden lapset
syrjäytyvät ja radikalisoituvat, jos vanhempien aika menee 
kulutushysteriaan ja työnarkomaniaan, ei olla läsnä.

Tai annetaan/vaaditaan vääriä asioita.

Kasvatuksella tarkoitan läsnäoloa, turvallisuutta
ja rajoja, tarvittavaa hoivaa, keskustelua ja opastusta.
Ujolla läheisyyttä ja turvaa, kunnes uskaltaa irrottaa 
kätensä, reagoivalle kärsivällisyyttä ja turvallisuutta, 
mutta myös rajat ja paikka tai tapa päästä ylimääräisestä 
energiasta ja purkaa tunteitaan. Joka lapsi (ja aikuinen)
on erilainen. Jokainen reagoi hieman eri lailla.

Kun huomaa, että pärjää ja osaa hillitä 
ja hallita tunteitaan ja tehdä mielekkäitä 
asioita, itsetunto ja vastustuskyky paranevat
ja herkkyydestä tulee enemmän vahvuus kuin haitta.

Jos ei itse ole saanut, ei osaa antaa. 

Ei itselle eikä varsinkaan lapselle. 
Jos on uupunut tai masentunut, ei jaksa
tai ole läsnä. Antaa ehkä vääriä malleja. 
Lapselle vääriä tai yleensä. Perinnöllisyys
tuo samoja oireita, muttei osaa tukea, jos 
ei itse ole saanut tukea. Tai ei ole aikaa.
Saattaa alitajuisesti olla entistä tiukempi,
kostaa samanlaiselle tai on liian lepsu, jos
on itse saanut liikaa ankaruutta. Sama pätee 
vaikkapa opettajiin tai hoitohenkilökuntaan.

Olen seurannut kahdenlaisten herkkien kasvatusta.

Kumpikin on varmasti omalla laillaan haastavaa, mutta
se, miten tasapainoisia ja perusiloisia lapsista tulee on
palkinto kaikille. Kaikki lapset ovat hankalia ja rasittavia,
mutta jos huomaavat, että heidät hyväksytään ja heitä
kohdellaan hyvin ja vanhemmat kohtelevat myös itseään
hyvin, lapset oppivat pitämään myös itsestään huolta ja voivat
paremmin. Jos itse ei ole saanut olla oma itsensä, voi olla
vaikea käsitellä reagoivaa. Ujoa yrittää karaista, vaikka kyse
voi olla vain hitaudesta siinä mielessä, että on rohkeampi
vasta hetken kuluttua, kun saa ensin vanhemman kainalossa tutkia
tilannetta. Lisäksi saattaa tarvita taitoja puolustaa itseään.

Kulttuurilla on iso rooli. Mikä on kansallinen normi?

Parempi kertarytinä kuin jatkuva kiusaus? Se, että puolustaa
rauhaa ja rakkautta, ei tarkoita, ettei pitäisi puolustaa itseään 
tarvittaessa ja näyttää rajansa. Joskus riittää jämäkkä 
sanominen, joskus joutuu fyysisesti puolustamaan itseään.

Jos lasta kiusataan, koska vanhemmat eivät osaa opettaa
keinoja puolustautua, koska heillä ei niitä itsellä ole, koska 
ei kukaan ole opettanut, on se surullista, koska kiusaus
voi viedä elämän väärään suuntaan pitkäksi aikaa. Jos kyse
on ideologiasta, se vasta surullista onkin lapsen kannalta.

Opettajien pitäisi puuttua kiusaukseen ja kiusaajat
pitäisi lähettää muualle. Selkeästi pitäisi opettaa, 
ettei saa kiusata ja/tai myös puolustautumistaitoja.

Väittelyä ja kommunikointitaitoja on myös hyvä opettaa.

Fyysisiä voimakeinoja saa käyttää vain itsepuolustuksena?
Kun lapsi oppii jämäkkyyttä, rajoja ja sosiaalisia taitoja,
häntä ei niin helposti kiusata. Joskus voimakin on tarpeen.

Rauha lisääntyy, kun rajattomille näytetään rajat.

Sillä ei ole mitään tekemistä pakolaispolitiikan kanssa.

hakuammu 2017
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Ylös ↑

%d bloggers like this: