All that loving feeling

Work in Progress
Living. Loving. Learning. Teaching?
väliaikaraportti osat 1-3

Väliaikaraportti osa 1 
Reilut kaksi vuotta eläytymistä rakastumiseen. 

Senhän se yleensä keskimäärin kestää. Ensihuuma. 
Melkoista häntänsä kiinniajamista se on ollut 
kirjallisestikin. Jos olisi aktuaalista, olisi 
mukana mukaviakin asioita, ei vain ikävää kaipuuta. 

Riippuvaisuutena rakastuminen pahimmillaan on
kuin täinä tervassa uisi ja hukkuisi sinne.

Tarvitaan lujaa tahtoa nousta sieltä ylös. 
Erillisyyteen, rakkauteen, mikä kenellekin on 
kyseisessä tilanteessa tarpeen. Joskus jopa omista
vanhemmista irrottautumiseen, lopulta, vihdoin?

Henkisesti irrottautuminen vaatii voimaa ja lujuutta.
Joskus tarvitaan suorastaan apinan raivoa? Ei se tarkoita
hylkäämistä, vaan tarpeellisen henkisen etäisyyden ottoa,
joka on eri asia kuin muuttaminen Kiinaan. Omat rajat.

Kun yrittää pyristellä irti, on kuin kärpänen hämähäkin
seitissä, tarttuu vain enemmän kiinni, mitä enemmän 
pyristelee vastaan. Hyväksyminen ja irti päästäminen 
toimivat paremmin, kunhan tulevat aidosti sisältä,
kunhan on aidosti valmis. Ulkoa ei voi sitä tuoda.

Paitsi ehkä kokemuksen, joka nostaa apinanraivoa? 

Kirjoittaminen ja maalaaminen ovat irtipäästämiselle 
päinvastaista ellei käytä aiheita, jotka auttavat.

Mieluummin suosittelen aktiivisempia toimia. Matkustelua,
itsensä kehittämistä, mukavia harrastuksia, uusia tuttavia. 
Ehkä kokemuksellinen matka opetti, miltä rakastuminen
voi riippuvaisuutena tuntua, vaikka tein etäännytetysti ja 
tiedon ja runojen kautta, en suoraan kokemuksellisena proosana.  

Eläytyminen saa muistamaan ja löytämään keinoja, muistikuvia. 

Ei mikään helppo matka. Vei sinne, mistä olin avioliiton
aikana kasvanut irti: tunteiden vuoristorataan, epätoivoon, 
suruun, kaipuuseen, yksinäisyyteen, tyhjyyden-, toivottomuuden-
ja huonommuudentunteisiin, altiiksi ulkopuolisille vaikutteille? 

Rakkaus tekee halkeaman kuoreen ja jos kuori on muutenkin ohut, 
maailma osuu ja uppoaa. Siitäkin seurasi monta juttusarjaa?
 
Normaalisti en asioita jatkuvasti ajattele, mutta reagointi
ja käyntiin lähtevät ajatukset taitavat olla taiteilijan ja 
kirjailijan arkipäivää ja taiteen tekemiselle jopa etu, 
psyyken kannalta se voi olla juurikin päinvastoin, jos on
haavoittuneisuutta ja haurautta. Joutuu pitämään varansa? 

Psyyken kannalta voi olla raskasta velloa samoissa 
ajatuksissa ja tunteissa. Toiminta on tosielämässä 
terveempää. Järkevä harkittu toiminta! Vellominen 
saa ahdistustason nousemaan. Psykologiassa sitä 
saatettaisiin kutsua murehtimiseksi. Tässä se oli 
filosofointia tai runoilua. Lopputulos voi olla sama. 

Psyyken hyvinvointi kärsii jatkuvasta reagoinnista. 
Jatkua vellominen aiheuttaa ahdistusta ja masennusta.

Koin, että asioista oli tarve kirjoittaa, vaikkei
se henkisesti juurikaan auttanut. On yleisellä 
tasolla tärkeä aihe. Yleishyödyllisesti merkittävä. 

Sitä tarkoitan, ettei taide varsinaisesti terapoi, 
vaikka voi joskus terapeuttista ollakin. Kokijoille? 

Se voi viedä taiteilijaa jopa huonompaan suuntaan. Jopa 
terapiaan? Pitää yrittää huolehtia hyvinvoinnistaan, 
ettei tule työuupumusta. Itsekin olen valmistautunut 
tähän lähes koko elämäni? Vahvistanut itseäni, purkanut
suojauksia, käynyt terapiassa jne. Huono puoli on se,
että kun vihdoin pääsee tekemään itselle rakkaita asioita, 
ei malta irrottautua, varsinkin kun aiheita riittää.

Jos huomaa voivansa huonosti taiteensa vuoksi, kannattaa
suojata itseään. Hoivata. Tehdä iloisia asioita.
Pitää lomaa ja taukoa, ottaa etäisyyttä. Tämäkin 
on ollut iloista ja tuonut iloa, mutta on tietysti
samalla raskasta, koska aiheet ovat raskaita ja
henkilökohtaisella tasollakin reagoi väistämättä.

Kun ei ole mikään kivenmurikka. Ihan vain ihminen. 
Työnohjausta näemmä taiteilijoille muun ohella?
Mihinkäs se kissa viiksistään pääsisi? Ei mihinkään.
Opettaja opettaa. Kasvattaja kasvattaa ja ohjaa.

Väliaikaraportti osa 2 rakastumisen jälkeen

Mitäs sitten? Aika palata rakkauden tilaan.
  
Jos rakkaus olisi aktuaalinen, olisi aika rakastaa 
ja vastaanottaa rakkautta, opetella vastavuoroista 
rakastamista, rakastaminen on tekoja, toisen 
hyvinvoinnista huolehtimista, omasta hyvinvoinnista
ja rajoistaan huolehtimista, anteeksiantamista ja 
saamista, tuomitsemattomuutta, sääntöjen sopimusta, 
sitoutumista kasvamaan yhdessä rakkaudessa. 

Jos saa suositella, kannattaa vasta tässä vaiheessa 
aloittaa yhteiselämä, millään tasolla? Nyt vasta
alkaa nähdä kantaako suhde? Varsinkin, jos kyse nuorista? 

Mikä kiire on, kun on loppuelämä aikaa? 

(Pätee opiskeluihin ja työhön ja harrastuksiinkin.
Vasta kokeiltuaan tietää, onko sellaista, että kantaa
pitkäaikaisempana harrastuksena tai varsinkaan työnä.)

Parempi antaa arvokkaalle asialle sen ansaitsema huomio
ja aika. Koetella omia ja toisen tunteita. Tapoja. Haluja.
Tavoitteita. Käyvätkö tulevaisuudensuunnitelmat yksiin?  

Jos ei ole valmis odottamaan, kuinka tunne voi riittää 
koko loppuelämäksi? Jos ei ole valmis testaamaan
tunnettaan ja keskinäistä suhdetta, kuinka kestäisi 
yhteiselon ja varsinkin mahdollisten lasten mukanaan 
tuomat vaikeudet ja haasteet? Jos tunne häipyy heti 
haasteisiin tai toisen virheisiin, kuinka se kestäisi 
elämän tuomat haasteet? Jos kitkaa ei parin välillä 
yhtään ole, onko kemiaakaan? Kyse voi olla ennemmän
ystävyys- kuin parisuhderakkaudesta? Ei rakastumisesta?

Hyvä sekin, jos on fyysistä vetovoimaa tai seksuaalisuus
ei ole tärkeää? Ei ole perustamassa perhettä? On kokenut
jo sen? Missä elämänvaiheessa ja tilanteessa on, siitä 
riippuu paljolti, mitä kaipaa ja miten kannattaa tehdä. 

Se on minusta vähän hassua, ettei elämän tärkeintä 
asiaa arvosta sen vertaa, että miettisi asioita ja 
antaisi sille aikaa ja sitä, mitä se tarvitsee, kun
on jo mahdollisuuksia enemmän valita toisinkin.

Ennen oli ennen ja siksi tiedänkin mistä puhun?

Odottamista suosittelen varsinkin äkkirakastuneille. 
Muuten voi tulla turha pettymys, kun tunne arjessa 
väistämättä laimenee, kuten normaalia on. Alkaa
rakastaminen, se koettelu, jos ei vielä ole sitä tehty.

Paljon helpompi koetella, ennen kuin on lapsia tai pitää
miettiä kauppalistaa ja sukukokoontumisia. Jos ei ole 
koetellut tunteitaan, ei tiedä, jaksaako toista rakastaa.
Menee pelkän mielikuvan perusteella yhteen? Koettelu saa 
löytämään rajansa, toiveensa, halunsa ja verrata toisen omiin.

Jos näytät omasi, näytän omani? Henkisellä tasollakin pätee. 
Se kertoo enemmän kuin toisen pippelin tai tissin kuva.
Jopa tissi tai pippeli ollaan valmiit nykyään näyttämään
treffi-ilmoituksissa, muttei mietitä, mikä on elämässä tärkeää?

Toki pätee enemmän nuorempiin, jotka vielä "hukassa". Silti.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassakin voi nähdä, kuinka ne, jotka
kaikkein kiihkeimmin alkuun rakastuvat, järkyttyvät toisinaan 
arjesta. Sarjassa se tulee niin äkkiä. Arkea elämä kuitenkin on. 

Jos menee intiimitasolle, saattaa luulla, että tuntee
enemmän kuin tuntee - sekä tunteen että tiedon tasolla.

Keski-ikäinen tietää nopeammin, kun on elämänkokemusta ja 
aikaa vähemmän, jos perhettä kaipaa, mutta rakastuminen
voi olla voimakas ja sokea. Ei ihan heti kannata hypätä? 
Kannattaa sille vähintään vuosi uhrata? Puoli vähintään? 

Oman ja mahdollisten lastensa elämän tärkeimmälle asialle?  

Sanat eivät ole hyppäämistä, vaan teot ja sitoumukset.
Ehdotus tai tunteentunnustus ei ole sitoumus. Toiveiden
tai tunteiden kertominen ei ole muuta kuin jakamista.

Toisaalta. Jos ei osaa jakaa, kuinka voi olla suhteessa.

Vanha sääntö pätee: jos haluaa saada, pitää antaa.
Pätee yhtä lailla henkisellä tasolla, jopa aivan
ensisijaisesti, koska jos ei sitä ole, ei kohta
ole vaakatasoakaan. Se vähenee silti ajan myötä?

Ei sitä jatkuvasti ehdi, kun elääkin pitää?

Jos ei ole valmis odottamaan, ei todennäköisesti ole
valmis suhteeseen, vaan haluaa vain nautiskella ja
syödä jälkiruuan? Ei odottaminen tietenkään ole
helppoa, jos on kovin rakastunut, mutta on helpompaa,
jos keskittyy muihin asioihin ja ihmisiin vielä, 
kuten hyvä olisi, koska parisuhteen kannalta muut 
ihmiset tulevat olemaan myöhemmin tärkeitä. Parisuhde
on toimimista yhteisön kanssa melkein yhtä paljon 
kuin kahdenvälistä vuorovaikutusta. Pätee erityisesti, 
jos aikoo hankkia lapsia eli perheyhteisön. Suku on pahin?

Perhe. Paljon liikkuvia osia. 
Vaaditaan lehmän hermot? Kilpikonnan suojaus? 

Kiitän rakkaita taiteilijaystäviä avusta tällä matkalla. 
Tämä on ollut yhteistyötä? Yksin en tähän olisi pystynyt,
vaikka näennäisesti "pystyin". Rakkaat sukulaiset, erityisesti
lähisuku, olette uskomaton voiman ja oppiläksyjen lähde. Kiitos.

Terapiat, terapiakoulutuksen kaverit ja opettajat, 
tuttu hieroja, kampaaja ja kosmetologi ja kaverit 
kaikki ovat myös aikanaan hoivanneet, kiitos siitä!

Ilman kirjoittamisen ja kuvanopettajia en olisi saanut
projektiani liikkumaan tällaiseen suuntaan, kiitos!

Taideyhteisö on auttanut virtuaalisesti tietoisesti - tai
tietämättään - kokemaan sen henkisen matkan, mikä tähän on
liittynyt. Ovat saaneet potkittua irti oikeita reaktioita ja 
vieneet oikeaan suuntaan omalla välittömällä kokemisellaan,
jota olen voinut tiedollisesti, taidollisesti ja kokemuksiini
peilaten analysoida ja oppia siitä. Melkoinen matka. Joyride?

Taide on nykyään mitä suuremmissa määrin yhteisöllistä,
ei vain enää tauluja seinällä tai runoja kirjoissa tai
gallerioden video- tai veistostaidetta. Taide on osa elämää?
 
Uskon, että kokemuksellinen rakastuminen ja sen seuraaminen
on paitsi itselleni henkilökohtaisesti myös yhteisöllisesti, 
jopa yhteiskunnallisesti merkittävää nyky-instant-kulttuurissa.

Jos tunne häviää kuin se kuuluisa pieru saharaan jo ennen kuin
kamelin kyttyrät häipyvät näkyvistä, antaa mennä? Pätee varsinkin
naisiin. Odottakaa! Miettikää, mikä on itselle tärkeää. Jos mies
ei oikeasti välitä, se ei välitä. Ei vaikka itse kuinka toivoisi.

Jos kaipaa rauhaa tai sitoutumista juuri tällä hetkellä, 
ei ehkä ole viisasta lähteä kovin turvattomaan kyytiin.

Toinen ei voi antaa kuin sen, mitä annettavana on, ei maagisesti
muutu toiseksi, vaikka yrittäisi muuttaa. Vain ulkoisesti muuttuu, 
ei sisäisesti? Ei luonteeltaan, haluiltaan tai ominaisuuksiltaan.
Ulkonäköä voi kohentaa, ei luonnetta määräänsä enempää. Monet asiat
on valmis antamaan anteeksi, jos on rakkautta, mutta jos halutaan
täysin eri asioita eikä löydy kompromissia, on se aika huono yhtälö.

Varsinkin perheenperustamiseen. Aikuisilla on erilaiset tarpeet?

Toiveet ja halut vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan. Se on elämää.
Jos toinen haluaa viettää villiä vapaata elämää ja toinen olla kotona
ja hankkia lapsia, pitää joko hyväksyä, etteivät aikataulut kohtaa,
joutuu yksin hoitamaan kaiken, pitää luottaa kuin vuoreen tai jättää 
juttu kesken. Se ei tarkoita, ettei toinen tai itse koskaan haluaisi
muutakin, muttei sen varaan voi laskea nykytilannetta. Nyty on nyty.

Pitää sopeutua tai unohtaa. Muuttaa itseään, hyväksyä tai lähteä.

Pätee puolin ja toisin, mutta naisilla usein on parannus -projekteja.
Joskus käy niin, ettei se toinen toisenlaisena enää kiinnostakaan?

Ei puhuminen tai odottaminen vie pois taikaa. Päinvastoin. 
Ei, jos taika on taikaa eikä tiedettä, uskomus tai luuloja.

Mikä on romanttisempaa kuin vähitellen tutustua ja leikitellä, 
antaa tunteen kasvaa. Ei mikään. Mikä on kiihottavampaakaan, 
jos seksi on aina se ykkösjuttu? Ei mikään. Arjessa koetellaan 
sitten todella, mitä tuli valittua ja tehtyä. Onpa mitä mummona
muistella, kun panostaa enemmän kuin vain sisään-ulos-ravistus.

Hyvä keino sekin, jos on valmis sopeutumaan aivan kaikkeen.

Puhun parisuhteesta ja lastenhankkimisesta, mutta kyllä se
hyvään seksiinkin sopii. Asioissa on yhteneväisyyksiä.

Niin ylhäällä kuin alhaalla? Just niin.

Kuka sanoi, että uskonnot ovat seksuaalikielteisiä?
Nehän juuri mahdollistavat, että päästään joskus asiaan?
Jos ei ole kykyä sopia tai yleisiä sääntöjä, voi jäädä
parisuhde kaupalliseksi projektiksi - kioskin lehtihyllyyn?

Maailma on täynnä väärinymmärryksiä. höh.

En tuomitse tai arvostele, herätän ajatuksia, koska avioerot
ovat todellisuutta ja yksinasuminen lisääntyy nopeaan tahtiin.
Olen ihmissuhteiden kannattaja, siitä huolimatta, että sattuu.

Ja tapahtuu. Maailmassa ja maailman ulkopuolella?

Henkilökohtainen taso ei varsinaisesti kuulu tähän. 
Muutama sana siitä. Suhde on kuten ennenkin, kuten 
ystävyysrakkauteen kuuluu, silti on jotain muuttunut. 
Ei kitkaa, on hyvä olla, tasaista, turvallista rauhaa. 
Juuri sitä kaipasin eheytyäkseni? Samaa kaipasi ja kaipaa
mieheni. Jotain oli syntymässä, koska kirjoittamisen 
myötä rakkaus nousi päällimmäiseksi aiheeksi ja loin 
tavallani todellisuuteen sen, mistä kirjoitin. En 
tietoisesti, vaan taisi olla jonkinlainen jumalallinen 
väliintulo? Se, että pitää miettiä, mitä haluaa, tarkoittaa
oikeastaan sitä, että kannattaa miettiä, mitä kaipaa. 

Kaipaus neuvoo oikeaan suuntaa. Tee sitä, mikä tuo iloa?

Taisi olla jumala(ll)inen opetus kaikille? 

Ei opetus ole rangaistus, vaan rakastava väliintulo, 
jotta ihminen uskaltaa elää elämäänsä täydesti? Tajuaa,
mitä kaipaa? Kaipaa sitä, että tulee kohdatuksi ja 
hyväksytyksi kokonaisena, kaikkine puolineen? Ainakin?  

Aika hyvä juttu kaikille? Tavoitetta kerrakseen.

Ystävyysrakkaus on hoivaavaa ja hoitavaa, mutta naisena
se saa menettämään itsetuntoa ja omanarvontuntoa. Kaipaan
hoivaa ja huolenpitoa, mutta myös jonkun, jonka vuoksi
olla parempi ihminen. Reaalimaailmassakin? Henkisesti voi 
kilvoitella, mutta ulkopuoli jää rempalle ilman sitä, joka
välittää ja huomioi? Jos tulee hyväksytyksi aina samoin, oli
niin tai näin, ei se juuri inspiroi panostamaan. Päinvastoin.

Pätee yhteiskuntaankin! Taiteeseen? Tieteeseen? Kaikkeen?

Kirjoittajalle on hyvä, että voi omistautua niin, ettei
tarvitse käydä suihkussa, vaihtaa vaatteita, kammata 
tukkaa, huolehtia itsestään tai ympäristöstään, mutta
nainen itsessä kärsii ja kuolee hapenpuutteeseen? 

Totta puhuen, varmaan ajoittain ympäristökin?
Onneksi mukaan on tullut sauna kerran viikossa,
mikä lie innostanut? Oma jumalanpalvelus? Yhtä
palvelee, toista kaipaa ja pyhä henki lämmittää? 

Huom. Itseironia ja itselle hymyily ovat tyylilajeja.

Mitä tehdä? Periaatteessa sama tilanne on monilla, 
jotka odottavat parisuhteelta liikaa. Yksi ihminen
ei voi antaa kaikkea. Ihmisessä on erilaisia puolia. 
Tarvitaan kavereita ja harrastuksia. Jos on vasta
löytämässä itseään ja uskaltaa olla se, mikä on eli
omassa tapauksessani taiteilija, runoilija, ikuinen
kapinallinen, hyvän ja rakkauden puolesta puhuja - 
melkein keinoja kaihtamatta - ei voi olla löytänyt?  

Jos ei ole itselleen totta, ei voi olla muillekaan. 

Vasta avioliitossa monella on turvallinen tila kasvaa
itsekseen. Rakkaudessa. Vahvistua? Useimmilla on jotain
haavoittuneisuutta. Jos on ollut kovin myrskyisää kotona
tai ei ole saanut mitä on kaivannut, voi kaivata myös terapiaa.

Kumpikin auttaa omalla tavallaan. Ei toista ilman toista?
 
Pitää hakea hoitavia ihmissuhteita. Ei laastareita, ne 
vain peittävät ja taas on uusi edessä. Hoitavia, ei 
rikkovia. Kirjat auttavat, mutta kokemalla vasta ja 
tulemalla peilatuksi oikeasti voi kasvaa. Some voi 
tässä olla itseasiassa aivan äärimmäisen hyvä paikka?

Virtuaali-ihmissuhteissa ihmisyys on raadollisimmillaan.

On erittäin tärkeä valita, kehen luottaa ja jos
mahdollista toimia anonyymisti. Tarkoitus ei ole huijata,
vaan kasvaa ihmisenä. Voihan sieltä löytyä oikeita
ihmisiäkin ja jopa rakkautta. Periaatteessa netti on
virtuaalitodellisuutta. Kuin pelimaailma. Facebook vain
ihmisen ja elämän kuvia. Toivekuvia? Lomakuvia? Brändäys?

Väliaikaraportti osa 3 parisuhde

Rakkautta on monenlaista. Ihmiset ovat erilaisia.

Avioliitto on pyhä sitoumus, jonka solmin iäksi. 
Jumalat halusivat muistuttaa, että minkä jumala eli 
rakkaus yhdistää, älkööt sitä ihmiset erottako?

Meidät on ihminen liittänyt yhteen. Sopimuksella.
 
Jumala oli läsnä rakkautena, yhteenliittymistoive tuli  
itsestämme? Kilvoittelu puuttui? Kitka puuttui? Sopii 
jos kaipaa turvaa, muttei välttämättä vahvista tosielämää
varten? Perhe-elämään? Joutuu piiloutumaan maailmalta? 
Toinen ei ole puolustaja muuta maailmaa vastaan, ei muodostu
tiimiä, kun ei ole koeteltu kestävyyttä? Terapia on enemmän
vahvistavaa kuin kehittävää. Se vahvistaa niin, että kestää
sen, mitä elämässä tulee eteen. Voi rakastaa ja tehdä töitä?

Joukkueurheilu on lapsille, miksei aikuisillekin erinomaista
harjoittelua elämää ja parisuhdetta varten. Jopa työelämää 
varten. Johtajuuskoulu? Oppii johtamaan itseään ja muita,
toimimaan yhteistyössä. Yksilölajeja ehtii myöhemminkin. 
Varsinkin hiljaisille, heikoille ja älykkölapsille suosittelen
ehdottomasti joukkueurheilua, vaikka vaikeaa olisi. Juuri siksi.

Jalkapallo on tyttöjen pelastus!?! Auttaa kestämään iskuja?

Ystävyysrakkaus voi riittää hyvin kokonaan, mutta 
biologisesti, henkisesti ja sielullisesti se ei 
välttämättä riitä. Ei, jos niiden tasojen kasvu on vielä
kesken? Ei välttämättä myöskään suvunjatkamisen kannalta? Ei
ihminen osaa luontoa päihittää. Siksi varmaan osin myös
keinohedelmöitykset lisääntyvät. Ei pelkästään iän takia?

Rakastuminen sulkee itsesuojeluvaiston, jotta antautuu
seksiin sellaisen kanssa, joka on geneettisesti sopiva.

Mikäs siinä, mutta kannattaako sellaisen kanssa naimisiin
mennä? Eikö ole järkevämpää tehdä se keinohedelmöityksellä, 
jos ei muuta katso, kuin hepin suunnan tai kostuuko? On
eri asia, jos aikuiset haluavat vain nautiskella, mutta
jos on kyse elämän tärkeimmästä asiasta. Lapsista. Suhteista.

Ei vain lapsen genetiikasta vaan kasvuympäristöstä.

Se, että kaipaa jotain elämäänsä ei automaattisesti tarkoita
tarvetta erota. Se tarkoittaa, että mietitään keinoja ja 
tapoja edetä. Itse tietäisin miehelleni montakin oikeaa, 
mutta niin kauan kuin hän haluaa olla kanssani ja kokee, 
että saa sen, mitä kaipaa, olen sitoutunut. Olen tahtonut. 

Oma avioliitto oli taivaan lahja eli ihanteellinen?

Taiteen kautta voi saada niitä asioita, joita kaipaa
lisää. Riittääkö se, on toinen asia. Onko niin olennaisen
erilainen, kun oli ennen kuin muuttui itsekseen, että
tarkoittaa kokonaan uutta elämäntilannetta ja entisen
hylkäämistä? Henkisestikin voi ottaa etäisyyttä ja jos ei ota,
on sama vaikka lähtisi Timbuktuun, yhtä riippuvainen on.

Tulevaisuus näyttää, tapaako sen oikealta tuntuvan ja jos
tapaa, onko hänelle oikea? Onko puolisolleen oikea? Se on
hänen asiansa tuntea ja päättää. Jos hän niin kokee, hyvä niin. 
Jos tuntee rakkautta ja on valmis taistelemaan liittonsa puolesta. 

Jos rakastuu, on aika miettiä, mitä siitä eteenpäin haluaa.

Asiat ovat yksityisiä. Kerron esimerkkinä, yleisellä tasolla.
Jos kaikki on salaista - kuten sinänsä pitääkin olla - ja on 
vain yksi totuus, voi tulla alistetuksi tai kärsiä turhaan, 
kun melko helpolla eli puhumalla asiat saattavat ratketa
parempaan suuntaan. Muuttamalla jotain. Kumpikin vain luulee?

On vain kotoa saadut mallit. Tai tv-ohjelmat? Porno? Pelit? 

Omalta osaltani taide on mahdollisuus kokea muuta,  
elämyksellisesti, ei reaalitasolla, paitsi, jos niin
yhdessä sovitaan. Avioliitto on myös sopimusasia. 
Kahden ihmisen yhdessä sopimat pelisäännöt, joista 
voidaan neuvotella tilanteiden muuttuessa. Elämää?

Jos parisuhde on rakkauden valinta, voi olla vaikea jakaa?
Rakkautta ja parisuhteita on monenlaista kuten seksiäkin.
Ei yksi ole parempi toista. Riippuu elämäntilanteesta.

Joutuu rakkaansa jakamaan lastensakin kanssa. Se outoa
on, jos täysin haluaa omistaa. Terve rakkaus haluaa
hyväksyä rakkaansa sellaisena kuin hänelle hyväksi on. 
Parhaana omana itsenään. On kasvukumppani ja sparraaja,
ei mikään haukkana vahtiva vanginvartija pallo jalassa.

Tahtominen on tahtomista ja lahja, ei vankila. 

Joskus sivusuhde voi olla rakkaudellisempi valinta 
kuin ero, varsinkin, jos on lapsia. Jos katsoo, että 
toinen voi paremmin niin, voi erokin olla rakkaudellista. 

Jos ei ole lapsia, saattaa kaivata lisää aikuisia? Se
ei ole edes vastoin käskyjä? Toisen oman houkuttelu voi 
olla tai seläntakana pettäminen, mutta yhteinen sopimus
ei ole rikos. Väärin on se, mikä tehdään laittomasti. Salaa? 

Se on jo terveydellisestikin suuri riski. Kaikille.

Raamatun alkuaikoina edes moniavioisuus ei ollut rikos.
Se yleensä kylläkin johtaa naisen alistamiseen, jos on
yhteisöllisesti pakonomaista eikä perustu rakkauteen. 

Kyse on omasta elämästä! Omasta ja kumppanin, ei muiden?
Paitsi, jos on hankkinut lapsia, ovat aina etusijalla,
kunnes aikuistuvat. Toki onnellinen vanhempi on parempi. 

Ero ei ole rikos tai synti sinänsä, jos se on todella
molemminpuolinen päätös. Toisen hylkääminen on sopimusrikkomus.
Jokainen on vastuussa tunteistaan ja tarpeistaan. Jos toinen 
ei voi antaa, mitä kaipaa, pitää miettiä, miten voi saada 
tarvitsemaansa. Vaihtoehtoja on paljon kuten tarpeitakin. Paljon 
muitakin tarpeita on kuin seksi. Rakastuminen ei ole syy, vaan
seuraus. Seurauksenakin syy vain tilannearvioon. Ei muuta.

Jos ei selvitä entistä tilannetta, kuinka voi luoda mitään hyvää.

Pelkkä eroaminen ei ole entisen tilanteen selvittämistä, vaan pako.
Arvostaako uutta tilannetta, jos vain aina pakenee. Opittuna mallina.
Pitää kohdata. Itsensä ja tunteensa. Kumppani. Koetella itseään.

En tuomitse. Jokainen valitsee toimintatapansa. Ihan maalaisjärkeä.

Huomaan kaipaavani jonkinlaista kotinatsia, pirttihirmua,
joka saa pysymään ryhdissä ja kaidalla polulla? Ulkoisesti. Ihan 
ulkonäöllisestikin? Joku, joka välittää hyvinvoinnistani, ei vain 
hyväksy? Kaipaan riitelyä? Rajojen hakemista? Lapsia? Vanhempiensa 
kotikriitikoita? Lasta en taitaisi jaksaa enää hoivata ja huoltaa, 
hyvä kun itsensä ehtii ja jaksaa. Taide vie aikaa ja sitoo.
Varsinkin tällä tavalla ja tasolla ja tässä iässä aloitettuna.

Avioliitto ei ole pelkästään yksityiasia, vaan on myös kumppanin
perhe- ja kaveriyhteisön asia. Ero vaikuttaa kaikkiin, eniten
lapsiin, samoin vaikuttaa uusi suhde. Ja taiteentekeminen?

Vaikka useimmat tutut tietävät, kuka olen, on helpompaa 
kirjoittaa nimimerkillä, koska oudot eivät aina ymmärrä
ja tarkoitus ei ole loukata ketään taiteellani, se ei ole
henkilökohtaista vaan yleistä, mutta taiteentasolla on
voitava ilmaista itselle tärkeitä asioista vapaasti. Pelotta?

Pelko kertoo, että kyseessä on tärkeä asia. Ego herää? 
Yleisön reaktiot kertovat että on kyse tärkeästä asiasta.
Mikään, mistä ei välitä, ei herätä reaktioita. Rakkaus
on maailman tärkein asia. Parisuhde ja lapset ovat sen helmiä.

(Hyvinvointi)yhteiskunta on yksi sen toimintamuodoista. Iso perhe.

Minä olen minä. Taide on taidetta. Elämä on elämää. 
Elämä on taidetta? Niinkin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Jos tekee kirjan, silloin joka tapauksessa kaikki tietävät, 
kuka on, jos ei tee nimimerkillä, mutta näin lähes ajallisesti
yksi yhteen on helpompaa iloisena lehmänä? Ja varmaan on
ollut tällaisenakin opettavainen matka. Minulle ainakin.

Ei pelkkää sosiaalipornoa? Siksi olen yrittänyt etäännyttää
tietopuolelle ja runoihin, ei vain se sanoi ja se teki.

Pysyy puurot ja vellit erillään. Ei mene vellit housuun? 
Sisu kaulaan? Pala puuro pohjaan? Sisuunnu(ta)? Polta? Erota?

Erotas tarkoittaa kreikan kielessä eroottista rakkautta? Ehkä siinä
on joku opetus. Kun osaa erota eli tavallaan kuolla itselleen,
joskus jopa toiselle, on vasta vapaa eroottisesti rakastamaan?

Jätä vanhempasi, ota vuoteesi ja käy? Ei kaikki ole kirjaimellista,
vaan henkisenä matkana ja tekoina ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä.
Kaikki elämässä ei myöskään ole henkilökohtaista. 

Elämä ei ole. Se on vain elämää. ( se vaikein opinkappale itselleni )

Puhun henkisestä kuolemasta, en fyysisestä. Jos hyppää haulitornista,
on se ikävää itselle ja ympäristölle eikä johda kuin hautausmaalle.

Tässä elämä on ja tässä elämää pitää elää. Ja vähän tuolla pihalla?


hakuammu 2017

On se kumma, että tarvitaan uskonnoton lapseton epäpoliittinen
taiteilija, että saa suunsa asioista auki? Lapsen mielellä,
muttei lapsen kielellä? Keisarilla on vaatteet, mutta aika
päivittää värit ja mallit. Ei metsään korkokengissä. Nih. 

Ulkoisella ei onnellisuuden kanssa ole tekemistä.
Muutos lähtee sisältä. Henkisesti tekee hyvää,
kun välillä tulee moraalisia ryhtiliikkeitä?
Ei ole kyse käskemisestä vaan ohjaamisesta ja opastamisesta,
osallistamisesta, tiedon ja vastuun jakamisesta.

Ei pelkkä raha riitä. Kyse on käytänteistä ja kulttuurista.
Ilman niiden muutosta - perusteellista arvokeskustelua ja 
rakennemuutosta - ollaan vain loputtomassa maksuautomaatissa
ja silti kaikki voivat yhä huonommin - ihminen ja ilmasto.

Puhun suoraan ja sydämestä, yritän olla pääsemättä väliin
käsitteidenm, sensuroinninhalun ja pikkunäppäryyksien kanssa.

Kyse on elämästä ja kuolemasta. Kirjaimellisesti.
 

 

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

Ylös ↑

%d bloggers like this: