Puupäät eivät huku

Kerroin, että taidan kaivata elämääni Justiinaa?
- väliaikaraportti osa V (pitkän kaavan mukaan)

Erikoinen toteamus keski-ikäiseltä naimisissaolevalta
heteronaiselta? Kyse ei ole seksuaalisuudesta tai ainakaan
seksistä. Seksuaalisuus on paljon enemmän kuin seksi, molemmat 
ovat riippuvaisia kokonaisuudesta, elämän kokonaisuudesta, 
eivät pelkästään jalkojen välistä tai ulkoisista asioista.

Kyse on käsitteestä. Justiina on käsite.

Voiko mies olla Justiina? Voiko nainen olla Puupää? Minä ainakin?
Jää pinnalle, jos vedenpaisumus tulee? Mies voi hoivata ja 
rakastaa, mutta miehen arvostelu haavoittaa ja saa tuntemaan
naisena vähäpätöiseksi tai vääränlaiseksi? Naisen antama
arvostelu on yleensä sallitumpaa, naiset kannustavat parempaan? 
Miehet odottavat komentoja ja motkotusta? Rakkautta? Miesten
kannustus on ennemminkin sakinhivutusta ja vinoilua. (Osui!)

Koen olevani huono vaimo, kun en motkota? Jos motkotan, siinä
vaiheessa yleensä harkitsen eroa? Mutta sekö onkin rakkautta?

Äiti vähintään kannustaa ja motkottaa ja oikoo? Joskus sitä 
kutsutaan kateelliseksi kilpailuksi ja panetteluksi, mutta 
hyvässä se voi olla toinen toisensa ymmärtämistä ja kannustusta. 
Olen usein sinut enemmän miesten kuin naisten kanssa, koska 
naisten "työt" eivät suju tai kiinnosta - eivät kyllä kaikki 
miestenkään - olen tällainen humanistiturhake, vaikken turhake,
tai humanisti olekaan? Ansarikukka? Usein koen ja tunnen
"miehekkäästi". Olen toisaalta aktiivinen ja toisaalta herkkä.

Se on miesten vaikea sulattaa parisuhdetta ajatellen, koska 
miehet odottavat naiselta usein toisaalta naisellisuutta, 
toisaalta jämäkkyyttä, kykyä komennella miestä,"valtakuntaansa".
On tullut uhmakkaita puuskia ja olen antanut takaisin samalla 
mitalla, en lempeästi rakastaen osaa ohjata oikeaan suuntaan.

En ole ollut vaimomateriaalia? En varmaan, jos sitä hakee.

En osaa kumpaakaan tai osaan, mutten oikealla lailla? Ainakaan
naisten mielestä? Näemmä miesten mielestä? Äitini on äidittömän
äidin kasvattama. Äidinäidinäiti kuoli, kun mummu oli alle neljän.
Olen siis miesten arvojen mukaan kasvatettu. Siksi on vaikeuksia
tulla toimeen naisten kanssa - ainaista hiljaista paheksuntaa -
joka loukkaa ja huomaan, että äidillä on myös vaikeuksia ottaa
paikkaansa naisseurueissa, kun ei ole saanut omaltansa oppia. 

Ei osaa sijoittua nokkimisjärjestyksissä, koska tavat ovat
erilaiset kuin miesten kanssa. Miehet kettuilevat toisilleen
ja ovat reilumpia, kaveria ei niin vain jätetä? Tai arvostella?

Naisia kyllä arvostellaan? Ja heikkoutta? Minäkin?

Appivanhemmilta saan perinteistä naisenmallia, mutta kun on
kasvanut vapaammaksi, on perinteiseen vaikea sopeutua, on 
tottunut toisenlaiseen ja huomaa sen edut. Miesten maailman
hyvät puolet naiseuden eduilla? Toisaalta. Ei paskempi diili?

Ei ole arvostelua, vaan toteamus. Emmehän sille mitään voi,
mihin ja kenelle synnymme. Ei äiti enkä minä. Ilman vanhempiaan
ei ole se mitä on -  enkä minä enkä kokisi tarvetta tähän?

Paitsi luonteessa ja käytöksessä erilaisuus näkyy siten,
että pukeudun mieluiten mukavasti, en pidä komentelusta, vaikka
luontevasti sujuukin tarvittaessa, en myöskään tahdo kestää
rivienvälistä "hienovaraista" ohjausta. En "kuule" sitä. Jos on
sanottavaa, pitää sanoa? Komentelusta en pitänyt isäni toimesta 
(siksi kapinoin) enkä halua tehdä sitä itse? Miehelleni? 
Muille? Ellei ole selkeä asema, josta puhua? En tässäkään
komentele, mutta ihmeesti vihdoin uskallan sanoa, mitä ajattelen?

Jumalallinen väliintulo? Kenties. Niin suorana tulevat?

Kerron, koska haluan selventää. Esimerkkinä, että itseään voi
ymmärtää lopulta ja sitä kautta muita? Hedelmällisempää kuin
vain arvostella muita ja puuttua muiden tunteisiin tai suhteisiin?

Itse kaipaan selvästi kannustusta ja rajoja, mutten mieheltä? 
Ehkä. Äidiltä? Naiselta? Vahvan naisen ja naiseuden mallia. Mutta.
Kukaan tietämäni ei voi opettaa sitä, mitä minä voin juuri siksi,
että olen juuri minä. Näillä spekseillä. Ei kukaan? Tosi harva.

Taidemaailmassa olen saanut monenlaisia malleja toimia. 
Yhtäkkiä on kuin uudessa maailmassa. Voi hengittää. Jos
sakinhivutukselta saa hengitettyä? Kilpalaulanta kasvattaa?

Lääketiede, terapia, taide, tausta, suomalaisuus, naiseus, sukuhistoria,
vasenkätisyys, pituus, ominaisuudet, geenit, kyky nähdä kokonaisuuksia
ja yhdistellä vapaasti takertumatta lillukanvarsiin? Kiinnostus ja into?

Rakkaus - rakastuminen - haavat - ihmissuhteet?
En ole mikään kaikkienalojen erityisasiantuntija, vaan
ne kaikki pohjautuvat alunperin samalle - shamanismiin? 
Henkeen, tietämiseen, taikuuteen, matkaan, käyntiin "siellä jossain"?
Kun käy sisällään ja tutustuu yhteen, ymmärtää muitakin?

Asiaan.

Parisuhteessa ei ole kitkaa. Olemme liian samanlaisia. 
Kivaa on, mutta toinen ei uskalla tai halua koulia?
Kaveriporukassa annetaan sakinhivutusta? Ystävyys on erilaista?

Tosi hämmentävää. Tiedän. Elämä on. Ei se ole mikään piirretty.

Sukupolvien välisenä naisten välistä hoivaa ja kannustusta saa
lasten ja lastenlasten välisissä suhteissa ja sukulaisuussuhteissa. 
Hoivataan ja autetaan ja neuvotaan. Lapsettoman on vaikea löytää
paikkansa aina, mutta erityisesti, jos naisen mallia ei ole.

Tulos. Tuhkimo. No. Sainpahan sentään Prinssin. Kenkä hukassa?

Jos toinen - hyvää hyvyyttään tietysti - hyväksyy sellaisenaan
eli on sitä mieltä, että aina on hyvä, kuten vanhemmat, jotka
kehuvat lapsiaan kaikesta tai eivät kehu lainkaan, näivettyy
kemia, kitka ja naisellisuus ( tai miehisyys ) vähitellen? On
kiva, että saa olla, ei ole pakko pinnistää, mutta omanarvontunto
kärsii. On kuin huonekalu, vanhempi, parisuhteen jatke. Elää kuin
pellossa? Samoin käy lapsille, jos vanhemmat väsyvät tai jos puoliso
masentuu? Sama-sama. Ainakin tulos on sama, syy on eri. Liian hyvä
tappaa yhtälailla kuin pahakin. Tasapaino on se olennainen asia. 

Jin-Jang. Pitää jaksaa marmattaa ja ojentaa ja opettaa? Kotonakin.

Lapsiperheissä varmasti ainakin on ongelmaa? Ei jakseta enää
panostaa puolisoon, kun lapsia saa ohjastaa? Toisaalta lapset
tuovat sellaisen esteen, jonka takana on kiva "salassa" toimia.
Mutta. Jos seksi on ainoa mittari parisuhteessa, ollaan hukassa?
Pelkkä sisään, ulos ja ravistus on kymmenen sekuntia elämästä,
jotta saadaan lapsi - jos ei ole muuta, on aika heikko sitoumus.

Siis tunnetasolla ja henkisesti ja sosiaalisesti.

Ei ole kyse pelkästä seksistä vaan sek-su-aa-li-suu-des-ta.

Kuinka yhdestä pienestä hetkestä tuli kaikki? Tai tuleehan siitä,
mutta pakkoko siihen hetkeen asumaan on jäädä tai siis pelkästään
sille rakentaa? Ei ole kyse vain sukupuolista, vaan siitä, mikä
kenellekin on hyväksi ja mitä oma kasvu tarvitsee. Minkälainen
ihminen saa parhaan itsessä esiin? Sitten etsii sellaista ja
ihmettelee, mitä tulee löytäneeksi? Mikäs se siinä? Ja juoksi
nauraen pois? Sanoisi Lapinlahden linnut? Kyllä. Täti on täti!

( Kiitos ideasta. Ikkunasta ulos katsoessa. Torilla tavataan? )

Mistä Justiina? Itse en sellaiseksi halua tai osaa
muuttua, tuskin mieskään ja lapsia ei ole? Lapsista 
yleensä tulee vanhempiensa koulijoita? (Ja kummilapsista?)

Jos heteronainen huomaa kaipaavansa vaimoa, mikä eteen?

Pitääkö leikkautua mieheksi? Mutta kun pitää naiseudestaan
ulkoisesti. Vaihtaa seksuaalista suuntautumista? Se ei ole valinta.
Avartaa mieltä seksuaalisuudessa? Mahdollisesti. Luopua seksistä
seksuaalisuuden hyväksi eli rakkauden hyväksi? Mahdollisuus sekin.
Valita sellainen, johon rakastuu, jota rakastaa, josta tykkää, jonka
kanssa on sopivaa henkistä kemiaa, kitkaa ja joka tuntee samoin?
Juu - ja mistähän heinäsuovasta sellainen löytyy, jos ei vielä ole
löytynyt? Toisaalta. Vasta, kun tietää, mitä etsiä, voi edes löytää?

No entä jos löytää. Ihmeitähän elämä on täynnä. Nykyään? Mitä sitten?

Erotaan? Jos se on kaikkien tahto tai tekee todellisen muutoksen ja
muodostaa rakkaudenvalinnalla perheen, jos se kaikille osapuolille
sopii? Perheyhteisö. Polyamoria kuulostaa huonolta, koska harva haluaa
vapaata suhdetta, vaan parisuhteen, mutta joskus parisuhde voi olla
kaksio, kolmio tai neliö? Rakkauden valintana perhe kasvaa?

Kolmio, ilman draamaa? Neliö, ilman ämmää ja kakkosta?

Minulle on ennustettu kolmea lasta. Eipä tullut edes
mieleen, että kyseessä voisi olla aikuistuneet lapset?
Opetuslapset? Perheyhteisö? Ihmiset, joilta voi oppia
ja päinvastoin. Sitähän perhe ja parisuhteet, ihmissuhteet
ovat pohjimmiltaan. Seksi on vain se suklaamousse, jos 
ei halua lapsia, muutenhan se on sen moussen valmistusta?

Edelleen. Itseironia ja itselle lempeästi hymyily - tyylilaji.

Kun ajatus on syntynyt, ei mikään tunnu enää mahdottomalta?
On helpompi elää, kun kuvittelee "pahimmat" skenaariot?
Joskus on jopa helpompi elää, kun kuvittelee "parhaimmat"?
Helpottaa ahdistusta joka tapauksessa. Joka tavalla. Nauru?

Kaipaa "suurperhettä". Johan on osa taiteilijaperhettä?

Aina ei tarvita henkilökohtaista muutosta vaan yleistä.
Kulttuuri voi olla se Justiina. Sen pitäisi olla? Koska
se ei ole, tunnen olevani hukassa? Ihmisen ikävää toisen luo?
Mitä lie - hukassa ollaan? No. Tulevaisuus näyttää.

Voi tehdä vain sen, mitä osaa kulloisilla tiedoilla
ja taidoilla. Niin se vain on. Voi ottaa opiksi, tehdä muutoksia
ja parannuksia, kun itse on vuorossa. Sitä teen tässä? Joka ei ole
tehnyt virheitä, jonka vanhemmat ovat täydellisiä tai joka on itse
täydellinen on todellisuuspakoinen eli hullu, sosiopaatti, dementoitunut
tai muuten vain niin narsistinen, ettei vielä tunnusta tai tunnista
itsessään minkäänlaista heikkoutta, ei mielellään myöskään vanhemmissaan? 

Ei se ole rakkautta, se on harha. Jokaisessa on vikoja, 
rakkaus näkee ne, antaa anteeksi ja ohjaa oikeaan. Vain
välinpitämätön ei koskaan suutu tai huomaa vikaa. Tai kaveri?

Vanhemmat eivät ole kavereita. Ei myöskään kulttuuri tai lääkäri.
Nykyään on aivan liian salliva kaverikulttuuri sekä lapsille että muuten.
Viranomaiset eivät ole kavereita, mutta voivat kohdella hyvin. Kaveruus
on usein välinpitämättömyyttä, uupumusta tai jaksamattomuutta, jos 
on sellaisessa kohtaa, missä ei pitäisi olla. Tai tiedon puutetta?

Ei osaa ohjata, jos ei ole koskaan saanut mallia. Ei se tipu taivaasta.
Tämäkin oppi tulee netistä - on se aika lähellä taivasta? Eetteri?

Kaveri on kaveri. Hauskanpitoa ja mukavuutta varten. Jos tulee kitkaa,
ei homma toimi? Jos on aviopuoliso, väistämättä joutuu jotain peittämään
itsestä tai sulkemaan silmiä, jos ei mistään ärsyynny? Saa mahahaavan?
Välttelee riitelyä tai hankaluuksia? Luulee? On mukavuudenhaluinen? En 
tiedä. ON välinpitämätön sillä tasolla, joka loukkaa. Jos olen rehellinen.

Viranomaisen pitää uskaltaa puuttua. Vanhemman kasvatta. 
Kulttuurin pitää herätellä ja elvyttää? Kohottaa kohti iloa?

Sukulaisia tai työkavereita ei voi aina valita, kaverit voi.
Puoliso on sellainen kaveri, josta tykkää niin, että jaksaa 
selvittää ja kestää ongelmat ja riidat ja toisen omituisuudet.

Ellei saa niitä kitkettyä pois ja toista ruotuun?

Mistä ryhtiä kulttuuriin? Tule apuun Ammu?

Siihen johti projekti tässä vaiheessa. 
Ja katsotaan mitä tulee? Justiina-jahti alkakoot?

hakuammu 2017

 

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

Ylös ↑

%d bloggers like this: