Tanssia Susien Kanssa

Rakastan taidetta, samoin kuin myös lääketiedettä ja maailmaa. 
Yritän miettiä, miten niitä voi kehittää ja siellä toimivilla olisi
parempi olla , jolloin meillä kaikilla olisi lopulta parempi olla.
Miksi - siksi, koska niin vain toimin. Se on tapani olla. Elää.

Parhaiten autan tekemällä sitä, mikä itselle tuo iloa ja vaikka
tämä vali(s)tusosuus välillä turhauttaa ja saa ylikierroksille,
tuo silti energiaa ja iloa lopulta. Ajattelu ja filosofointi ja
asioiden analysointi ovat jolleivät äidinkieli niin se toinen
kotimaiseni, joka käy jo paremmin kuin se alkuperäinen? Sanat 
ovat samat, mutta tarkoitus toinen? Sanoilla on jo oma tarkoitus.

Vaikka hohtimilla yrittää kiskoa osia itsestään, ei se onnistu
ilman, että kärsii ja jää vajaaksi. Ensisijaisesti olen taiteilija ja
taiteen ja taiteilijoiden puolella. Siksi olen välillä kovasanainen?
Rakkaudesta potkii ja potkitaan - sitähän se on. En tiedä, onko se
vallanhalua, hallinnanhalua, pätemisentarvetta vai parantamisen halua, 
mutta sekä taide että lääketiede ovat kulkeneet väärään suuntaan. 

Lääketieteestä on tullut käärmesalvakauppias ja taiteesta sirkus. 
Uskonnosta on tullut kuin mafia. Valtioista on tullut kasinoita,
pääkaupungeista slummeja, tosin osin kiiltäviä slummeja.
Kaupallisuudesta on tullut uskonto ja filosofia, mainoksista taidetta.
Vaihtoehtohoidoista on tullut kuin lääketiede oli ennen. Perhelääkäri?

En edes tiedä, onko se väärä asia. Miksen ala tehdä mainoksia, kun niitä
niin rakastan - ovat häiritseviä, ajatuksia herättäviä ja kestävät aikaa
paljon paremmin kuin useimmat nykytaideteokset tai runot tai kirjat?

Mainokset ovat ehkä mitä ovat, koska siellä ovat ne parhaat tekijät, 
koska nykyään enää taiteella sinänsä on niin vaikeaa ansaita, koska
"kaikki" ovat taiteilijoita ja nykytaide on niin käsitteellistä, 
että sitä on osin vaikea kaupallistaa ja toisaalta on olemassa 
vanhat ajatusmallit, ettei taidetta voi kaupallistaa ja design
voi olla vain eliitille, eihän sitä nyt kaikille voi kaupitella?

Design saa ollakin, jos se tarkoittaa rumia ja epäkäytännöllisiä
kalliita hirvityksiä, mutta jos tarkoittaa käytännöllisiä, kauniita
ja toimivia edullisia esineitä, kuten Ikea, olen ehdottomasti sen
puolesta, koska jokainen, joka saa asua kauniissa ja toimivassa 
ympäristössä voi paremmin ja Ikea tuo ratkaisuja sekä ahtaisiin 
kaupunkiasuntoihin että vanhoihin rintamamiestaloihin.

Minusta huipputaide saa olla eliiteille, jos se on jotain, mitä pitää
vahtia varashälyttimin tai kassakaapein. Jos sen sijaan voi luoda
sellaista taidetta, jonka voi monistaa ja myydä massoille, jotta he
voivat siitä nauttia, virkistyä ja saada iloa, on se hyvä, koska se
tuo töitä taiteilijoille, ei vain taidehuutokaupoille ja gallerioille. 
Tekijän kannalta tämä on vähän ristiriitainen asia, ainakin näin
keski-iässä aloittavalle ja pääkaupunkien ulkopuolelta tulevalle.
On yhä enemmän omalla kontolla, miten taiteensa kanssa toimii.
Haluaako tehdä sitä mitä tekee, jolloin pitää mennä omaa tietään
ja ehkä kaupallistaa tekemistään ja myydä taidettaan sellaisessa
muodossa, että se on helppo monistaa ja signeerata, jolloin ehkä
alkuperäisen voi myydä kalliilla ja kopioita vähän edukkaammin. 

Silloin on tietysti lähellä sisustustaidetta ja toisaalta, mikäpä
siinä. Seinillähän ne useimmat taulut ovat. Jos taas haluaa museoon
tai galleriaan, pitää olla valmis tekemään sellaista, mikä ei tuota
mitään, paitsi ehkä apurahoja, jos on oikeita tuttuja ja jos oikeiden
tuttujen varjolla pääsee oikeaan galleriaan ja on oikeanlaisia teoksia 
tai tuntee oikean kuraattorin, voi tulla arvostetuksi yleisesti. 

Pitää näkyä ja kuulua piireissä. Niissä oikeissa. Tai sitten vain
hillua ja järjestää näyttelyitä tai tapahtumia. Sama pätee 
kirjallisuuteen. Runoilla tai ilman. Hieman eri muoto.
Hieman eri kuviot. Kirjastot ja netti sekoittavat soppaa?

Melkoinen soppa on. Ei ihme jos pieni pää on 
pyörällä? Pyörässä? Pyöreä? Pöyreä?

Tämä kaikki aiheuttaa ristiriitoja taidekentällä varsinkin pääkaupungin
ja muun maan välillä ja harrastelijoiden ja ammattilaisten välillä.
Sitten on vielä ns. ite-taiteilijat, jotka ovat jotain vielä ihan Muuta?

Jos itse ei oikein tiedä, mitä on ja mitä haluaa tehdä ja mielii 
tällaiselle alalle, jossa koskaan ei tiedä, onko perillä ja missä
on ja ulkoiset puitteetkin ovat kyseisenlaiset, onko ihme, jos on
vähintäänkin hämillään. Sitähän ei tietysti saisi olla oikeasti,
koska jokainen itseään arvostava taiteilija on nykyään kyyninen,
sarkastinen, viileä, brändätty ja virtaviivainen sosiaalinen eläin?

Nämä ovat täysin subjektiivisia kuvia ajasta median perusteella.
Ja mitä kaverit on kertoneet? No. Siis media. Ja kirjat. Mutta.

Ihmisestä on tullut ihminen. 

Kaipaan susia. Niitä aikoja kun ihmiset olivat toisilleen susia. 
Sudet kulkevat laumoissa. Elävät parisuhteissa. Pitävät huolta
lauman heikoimmista. Sopeutuvat ja tyytyvät. Ottavat minkä saavat
ja tarvitsevat, mutteivat rohmua kaikkea. Ainakaan toisiltaan.

Tämäkin on subjektiivinen median antama kuva, ei biologiaa.

En tiennyt mitä toivoin. 

Ihmisistä on todellakin tullut ihmisiä
toisilleen. Jumala meitä auttakoon. 

Ai niin. Jumalaa ei kuulemma ole.
Nietzschen mukaan Jumala on kuollut.

No. Usko, toivo ja rakkaus elää.

Se on PÄÄasia. 

Ei pääoma, vaikka sitäkin
ovat vaan pääasia. 

Pääsiäisaasia?

hakuammu 2017



Mainokset

Kommentointi on suljettu.

Ylös ↑

%d bloggers like this: